Kategorian ‘NFL’ arkisto

Brett Favre heittää Green Bayssä joulukuussa 2006
Yksi NFL:n kaikkien aikojen legendaarisimmista pelinrakentajista Brett Favre suunnittelee jo toista paluutaan kentille lopettamispäätöksen jälkeen. Favre ilmoitti kauden 2007 jälkeen lopettavansa uransa mutta veri veti takaisin kentille ja Favre pelasin kauden 2008 New York Jetsissä. Alkukausi Jetsissä meni hyvin kun Jets voitti ensimmäisestä 11 ottelustaan 8. Viimeisestä viidestä ottelusta voittoja kertyi vain yksi eikä Favren pelinjohtotaidot olleet entisellään. Jetsin heittohyökkäys oli liigan puolivälin tasoa (16/32 heittojaardeissa) mikä oli Favren maineen huomioon ottaen pettymys. Favre kuitenkin valittiin 18. kaudellaan tähdistöottelu Pro Bowliin, joten ainakin fanien mieleen hänen suorituksensa kaudella oli.
Tammikuun alussa Jets vapautti Favren sopimuksesta ja ilmoitti, ettei Favrella ole aikomuksia palata kentille. Favre on kuitenkin aiemminkin pähkäillyt lopettamispäätöksensä kanssa.
Olin 2006 joulukuussa Green Bayssä kuvaamassa Green Bay Packers – Minnesota Vikings -ottelua, josta oheinen sekä yläpalkin kuva on otettu. Ottelu oli kauden 2006 viimeinen kotiottelu Packerseille. Jo tuolloin Favre mietti, jatkaako uraansa vai ei ja häntä odottettiinkin ottelun jälkeiseen lehdistötilaisuuteen. Favre ei lehdistötilaisuuteen kuitenkaan saapunut mikä oli kaikille toimittajille selvä pettymys. Favre kuitenkin jatkoi uraansa muutaman kuukauden miettimistauon jälkeen ja pelasi Packersissa hienon kauden vuonna 2007.
Tämän kevään uusien pelaajien valintatilaisuudessa Jets teki muiden seurojen kanssa sopimuksen jotta saivat itselleen 5. varausvuoron. Tuolla vuorolla Jets valitsi itselleen tulevaisuuden pelinrakentajan Mark Sanchezin ja niin viimeisetkin toiveet Favren palaamiselle Jetsiin kuihtuivat.

Minnesota Vikingsin pelinrakentaja Tarvaris Jackson säkitetään vuoden 2006 pelissä Green Bayta vastaan
Samassa divisioonassa Packersin kanssa pelaava Minnesota Vikings kuitenkin on kiinnostunut palkkaamaan Favren tulevaksi kaudeksi. Minnesotan pitkäaikainen tulevaisuudenlupaus Tarvaris Jackson (säkitettävänä kuvassa) ei ole osoittanut kovin lupaavia otteita vaikka on ollut Vikingsin miehistössä jo vuodesta 2006.
NFL.com arvioi Favren pelaamisen plussia ja miinuksia. Vikingsilla on yksi liigan parhaista juoksuhyökkäyksistä ja liigan paras keskushyökkääjä Adrian Peterson joka pakottaa vastustajat pelaamaan aktiivisesti juoksua vastaan jolloin ikääntynyt, syksyllä 40 vuotta täyttävä Favrekin saisi tilaa heittää. Vikings pelaa 16 ottelustaan 11 sisäareenoilla jolloin tuuli ja muut säätekijät eivät hankaloita heittohyökkäystä. Vikings käyttää samaa hyökkäysterminologiaa kuin Packers ja Vikingsin hyökkäyksen koordinaattori on tehnyt Favren kanssa töitä aiemmin.
Toisaalta taas Favre on niin suuri nimi, että hänen läsnäolonsa saattaisi häiritä koko organisaatiota ja hänen pelisuorituksiansa kritisoitaisiin enemmän kuin muiden pelinrakentajien. Lisäksi Vikingsin tulevaisuuden pelinrakentajat Tarvaris Jackson ja Sage Rosenfels saavat vähemmän harjoitusaikaa jos Favre tulee ja ottaa itselleen ykköspelinrakentajan viitan.
Favre on jahkaillut lopettamispäätöksensä kanssa jo monta vuotta. Hänen uralleen olisi ollut hieno päätös pistää kypärä lopullisesti naulaan hienosti menneen kauden 2007 jälkeen. NFL ja muut liigat tuntevat paljon suuruuksia jotka eivät ole osanneet lopettaa ajoissa huipulla. Mm. Joe Montana pelasi viimeiset kautensa Kansas City Chiefsissä ja kaikkien aikojen paras laitahyökkääjä Jerry Rice pelasi 49′ers vuosien jälkeen Oakland Raidersissa ja Seattle Seahawksissa.
NFL:n vuoden 2009 drafti, eli yliopistopelaajien valintatilaisuus, on ameriikoissa iso mediatapahtuma. ESPN:ltä tulee koko lauantai ja sunnuntai ohjelmaa Draftista. Äijät hehkuttaa studiossa kuin olisi SuperBowl ja käyvät läpi joukkueiden valintoja. Tällä hetkellä on menossa viimeinen eli 7. kierros ja ruudussa pyörii koko ajan kello, kuinka paljon valintaan on aikaa käytettävissä, kenen vuora ja seuraavana vuorossa olevat joukkueet.
ESPN:n studiossa on mm. Trent Dilfer joka hehkuttaa kuinka tehokkaita Patriotsien koko organisaatio on, valmennus, draftaus, hallinto jne. Myös Patriotsin ensimmäisen päivän taktiikasta, jossa he vaihtoivat ensimmäisen kierroksen varauksiaan alaspäin ja saivat neljä valintaa toisella kierroksella, puhutaan paljon ja hehkutetaan kuinka fiksusti Patriotsit valitsivat. Patriots onkin onnistunut koko 2000-luvun draft-strategioissaan hyvin. He valitsevat draftista paljon pelaajia ja osittain hyvästä pelimenestyksestään johtuen, melko harvoin ykköskierroksen alussa. Näin he saavat pelaajia, joiden täytyy todistaa oma pätevyytensä ja yrittää oman pelipaikkansa varmistamista. Ykköskierroksen ensimmäiset valinnat ovat varmoja aloittajia ja heillä on sopimuksistaan tulossa varmasti kymmeniä miljoonia riippumatta pelimenestyksestä.
Draftin ykkösvalinnan teki voitottoman kauden saalistanut Detroit Lions ja valinta kohdistui pelinrakentaja Matthew Staffordiin. Sopimus hierottiin kasaan jo ennen draftia, kuten viime vuosina on ollut tapana. Sopimus oli 6 vuotta, 78 miljoonaa taalaa kokonaisuudessaan joista 41 miljoonaa on varmoja. Toisena varauksena oli St.Luis Rams ja he valitsivat hyökkäyksen takkelin Jason Smithin. Kolmantena meni puolustuksen linjan endi Tyson Jackson Kansas Cityyn. Neljäntenä tukimies Aaron Curry Seattle Seahawksiin. Viidentänä meni pelinrakentaja Mark Sanchez New York Jetsiin jota ESPN:n lähetyksessä on hehkutettu draftin parhaaksi valinnaksi. Sanchezia hehkutetaan Jetsien tulevaisuuden pelinrakentaja supervahvan heittokäden, heittotarkkuuden ja johtamistaitojensa takia.
Yksi suurimmista yllätyksistä oli jopa ykkösvarauksena hehkutettu laitahyökkääjä Michael Crabtree, joka valittiin vasta kymmenentenä San Francisco 49′ersiin. Crabtree on 49′ersille paras laitahyökkääjä sitten Terrell Owensin ja Crabtreestä kaavaillaan välitöntä tähteä 49′ersin divisioonaan. Hänestä tuleekin eittämättä 49′ersin ykköslaitahyökkääjä tulevalla kaudella. Pienenä epävarmuutena on Crabtreen polvi, joka leikattiin muutama kuukausi sitten. Leikkaus oli kuitenkin pieni ja Crabtree lienee mukana jo 49′ersin harjoitusleireillä, heti kunhan saa sopimuksen hierottua kasaan.
ESPN:n studiossa on myös hienoja animaatioita EA Sportsin tuottamana. Toimittaja kävelee EA Sportsin Madden pelisarjasta tutussa ympäristössä keskellä tietokoneella animoituja pelaajia. Pelaajat ovat todella siistin näköisiä ja liikkuvat hidastettuna samalla kun toimittaja selostaa.
