Butchers voittoon liigan avausottelussa


Butchersin Josh Briscolla on tilaa juosta kun hyökkäyksen linja tekee norsulla kuljettavan aukon.

Porvoon Butchers otti voiton Lappeenrannan Rajaritareista 31-21 Vaahteraliigan avausottelussa, joka pelattiin perjantai-iltana Porvoossa. Butchers hallitsi peliä kolme ensimmäistä neljännestä mutta ei kuitenkaan niin selvästi, kuin hallitsevalta mestarilta voisi odottaa. Rajaritarit pysyi kuitenkin pelissä mukana yrittämällä loppuun asti. Rajaritareiden puolustus pelasikin tilanteet loppuun ja sai muutamaan otteeseen pysäytettyä Butchersin pitkät pelit aivan maalialueen lähettyvillä.

Neljännellä neljänneksellä Rajaritarit teki kaksi maalia minuutin sisään ja pääsi jo kolmen pisteen päähän Butchersista. Alussa vaatimatonta heittopeliä esittänyt Butchers näytti kuitenkin, että sillä on vielä potentiaalia. Heti Rajaritareiden toisen maalin jälkeen Butchersin pelinrakentaja Robert Johnson heitti Henri Myöhäselle aloituslinjaan jonka Myöhänen käänsi pari taklausta rikkoen 58 jaardin maaliksi ja viimeisteli näin lopputuloksen 31-21 kun Kari Hytönen vielä potkaisi lisäpisteen varmasti sisään.

Henri Myöhänen otti 5 koppia, teki yhden maalin, palautti Butchersin aloituspotkut ja lentopotkut.

Butchers aloitti pelin hyvin juoksupainotteisella hyökkäyksellä ja näytti siltä, että se ei halunnut paljastaa koko arsenaaliaan tuleville vastustajilleen. Butchersin heittohyökkäys kuitenkin on ainakin ennakkoarveluissa liigan tehokkaain. Viime vuosien tehokkain pelinrakentaja, Robert Johnson, siirtyi takaisin Butchersiin Roostersista ja mukana tuli myös Henri Myöhänen. Butchersin riveissä on Myöhänen, vanhempaa kaartia edustava Jukka Satola joka leiskautti osaamistaan, pitkään Butchersissa pelanneet Pekka Piminäinen ja Ville Kurvinen sekä nuoremmasta kaartista esiin noussut Thomas Ignatius joka teki Butchersin ensimmäisen maalin. Johnson heitti pelin aikana 25 kertaa, joista onnistui 16 heittoa. Näillä onnistumisilla Butchers eteni 263 jaardia ja teki 3 maalia. Palloja Johnson jakoi seitsemälle eri vastaanottajalle. Butchersin syömähammas oli kuitenkin vahva juoksupeli. Palloa kantoi pääasiasssa neljä pelaajaa, keskushyökkääjät Markus Haverinen (8 kantoa, 76 jaardia), Tuomas Niemelä (5 kantoa, 32 jaardia), Tommi Padatsu (9 kantoa, 95 jaardia, 1 maali) sekä monitoimimies Josh Brisco (8 kantoa, 81 jaardia). Yhteensä Butchers eteni 36 juoksulla 263 jaardia.

Rajaritareiden hyökkäys oli koko ottelun ongelmissa Butchersin puolustusta vastaan. Butchersin puolustus ahdisteli Rajaritareiden pelinrakentajaa Mackenzie McGrady jatkuvasti, säkitti tämän neljästi, pakotti yhteen tahalliseen maahanheittoon, eikä antanut McGradylle juuri aikaa etsiä vapaita heiton vastaanottajia. MacGradyn 28 heittoyrityksestä onnistui vain 11 joilla Rajaritarit eteni 149 jaardia. Heitoista syntyi myös kaksi maalia, molemmat Anthony Squillinille neljännen neljänneksen loppupuolella. Kuvio oli molemmissa sama, Squillini juoksi kentän poikki maalialueen puolivälissä ja ja McGrady saattoi heittää hänelle pehmeällä kosketuksella varman heiton. Butchersin juoksuhyökkäys oli Mike Bolion varassa joka juoksi 14 yrityksellä 125 jaardia. McGrady joutui itsekin turvautumaan jalkoihin useaan otteeseen. Plussajaardeja hän sai kerättyä 30 mutta miinuksia tuli peräti 53, joten Butchersin puolustus voi sen osalta olla tyytyväinen itseensä.

Rajaritareiden pelinrakentajalla Mackenzie McGradylla oli koko ottelun todella kiire Butchersin puolustuksen painostuksessa.

Pelin monipuolisin pelaaja oli Rajaritareiden Markku Luoto. Hän ei tainnut pelin aikana juuri kentältä poistua, ehkäpä kerran paikkaamaan kyynärpäätään. Kyynerpää aukesi kun Luoto otti itsestään välittämättä kopin ylimääräisessä lisäpisteyrityksessä ja Butchersin puolustus työnsi hänet ulos kentältä niin, että Luoto laskeutui kyljelleen päätyrajan ulkopuolella olleelle asfaltille. Tästä huolimatta pallo pysyi hyppysissä ja kun tilanteessa tuomittiin Butchersille syötän vastaanoton häirintä, otti Luoto kopin myös uusintayrityksessä ja kavensi pelin 24-21 tilanteeseen. Puolustuksessa Luoto säkitti Butchersin pelinrakentajan kerran, peitti yhden Butchersin fumblen ja teki 3 taklausta.

Rajaritareiden Markku Luoto taklaa

Tulevissa peleissä Butchersin vastustajat joutuvat varautumaan vahvaan heittopuolustukseen ja Butchersin tasapainoiseen hyökkäykseen jossa löytyy ratkaisupelaajia joka paikalle. Nyt kauden avauksessa Butchersin osin ponnettoman pelin taustalla saattoi olla Euroopan seurajoukkueiden liigassa viime viikonloppuna koettu tappio.

Lappeenrannalla on kunnossa ainakin heittopuolustus jos se sai pidettyä Butchersin näinkin hyvin aisoissa. Juoksuhyökkäys näytti olevan kohtuullisen kuosissa, mutta on tietysti vain yhden miehen harteilla.

Kirjoita kommentti